ARS NOVA RY

YHDISTYSSÄÄNNÖT

1 §

Yhdistyksen nimi on Ars Nova ja sen toiminta-alue on Savonlinnan kaupunki ympäristöineen ja kotipaikkana Savonlinnan kaupunki.

2 §

Yhdistyksen tarkoituksena on tukea kuvataiteen harjoittajia, järjestää taidenäyttelyitä sekä kehittää ja syventää taideharrastusta ja taiteen ymmärtämistä paikkakunnalla.
Yhdistys pyrkii järjestämään kuvataiteen harjoittajille kursseja ym. opiskelumahdollisuuksia, järjestämään asianmukaiset työskentelytilat sekä jakamaan mahdollisuuksien mukaan apurahoja.
Yhdistys toteuttaa taidevalistusta järjestämällä kokouksia, keskustelu- ja luentotilaisuuksia, koti- ja ulkomaisia opintoretkiä sekä harjoittamalla julkaisutoimintaa. Yhdistys voi jakautua näitä toimintamuotoja hoitaviksi jaostoiksi.

3 §

Yhdistyksen jäsenet ovat työ- ja kunniajäseniä, sekä kannatusjäseniä. Hallitus hyväksyy työjäsenet vapaamuotoisten hakemusten perusteella. Ammatilliset jäsenet, työjäsen: Jäseneksi pääsyn ehtona on loppututkintoon johtanut ammatillinen koulutus kuvataiteen, muotoilun tai muun visuaalisen alan koulutuksesta. Lisäksi vaaditaan, että taiteilija osoittaa aktiivisuutta kuvataiteen alalla.

Itseoppineet ja harrastajajäsenet, työjäsen: Jäseneksi pääsyn ehtona on yhden Ars Novan vuosinäyttelyjuryn läpäiseminen tai muu kriteerinäyttely, esim. aluetaidenäyttely. Lisäksi vaaditaan pitkäjänteinen toiminta kuvataiteen alalla ja hallituksen arvioima taiteellinen taso hakemuksen näytekuvien perusteella.

Kannatusjäsenet: yhdistyksen kannatusjäsenet maksavat hallituksen päättämän vuotuisen maksun kannatusjäsenyydestään. Kannatusjäsenille tiedotetaan yhdistyksen järjestämistä tapahtumista ja aktiviteeteista, joihin kannatusjäsen voi osallistua. Kannatusjäsen saa kutsun näyttelyiden avajaisiin.

Kunniajäsen: Kunniajäseniksi saattaa yhdistys kutsua henkilöitä, jotka ovat huomattavalla tavalla vaikuttaneet yhdistyksen tai sen tarkoitusperien hyväksi. Kunniajäsen valitaan hallituksen esityksestä
yhdistyksen kokouksessa.

4 §

Jäsenet maksavat yhdistyksen syyskokouksen määräämän jäsenmaksun. Kunniajäsen on vapaa vuosimaksusta. Kahtena viimeksi kuluneena vuotena jäsenmaksunsa suorittamatta jättänyt katsotaan eronneeksi.

5 §

Yhdistys voi liittyä jäseneksi alan keskusjärjestöihin.

6 §

Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen asioita valvoo vuosikokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljä jäsentä, joille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet. Kaksi jäsentä varamiehineen ovat vuosittain erovuorossa, ensimmäisen kerran arvan nojalla. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä ottaa ja erottaa muut tarpeelliset toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tai jos vähintään kolme jäsentä sitä vaatii. Kokous on päätösvaltainen kolmen jäsenen, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja mukaanluettuina, osallistuessa asioiden käsittelyyn. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Tasatilanteessa ratkaisee puheenjohtajan ääni ja vaaleissa arpa.

7 §

Yhdistyksen nimen allekirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloutta koskevissa asioissa hallituksen valtuuttaman toimihenkilön kanssa.

8 §

Puheenjohtajan tehtävänä on: 1. kutsua hallitus tarvittaessa koolle, 2. johtaa puhetta hallituksen ja yhdistyksen kokouksissa, 3. merkitä yhdistyksen nimi 7 §:n mukaisesti ja antaa maksumääräykset, 4. pannatoimeen hallituksen päätökset, jollei toisin ole määrätty ja valvoa niiden noudattamista. Puheenjohtajan ollessa estyneenä hoitaa varapuheenjohtajahänen tehtäviään.

Sihteerin tehtävä on: 1. laatia yhdistyksen ja sen hallituksen kokouksien pöytäkirjat sekä muut asiakirjatja varmentaa ne allekirjoituksellaan, 2. hoitaa yhdistyksen tiedotusta, 3. järjestää ja hoitaa yhdistyksen arkistoa, 4. merkitä yhdistyksen nimi 7 §:n mukaisesti.

Taloudenhoitajan tehtävänä on: 1. hoitaa yhdistyksen omaisuutta ja rahavaroja hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti, 2. pitää hallituksen puolesta luetteloa yhdistyksen jäsenistä ja koota sen perusteella vuosittain jäsenmaksut, mikäli hallitus ei ole asiaa toisin järjestänyt, 3. hoitaa yhdistyksen kirjanpito ja päättää tilit sekä huolehtia niiden tarkastuttamisesta.

9 §

Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilinpäätöksen pitää olla valmiina ennen seuraavan vuoden maaliskuun 1. päivää, jolloin tilikirjat todisteineen sekä yhdistyksen hallituksen kertomus toiminnastaan edellisenä tilivuotena on annettava tilintarkastajille. Tilintarkastajien on toimitettava yhdistyksen tilien, omaisuuden ja hallituksen tarkastus sekä annettava lausuntonsa tuloksesta ennen maaliskuun 15. päivää.

10 §
Yhdistys kokoontuu hallituksen kutsusta tarpeen mukaan, mutta kuitenkin vähintään kaksi kertaa vuodessa. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, paitsi yhdistyssääntöjen 14 §:ssä mainitut. Äänten tasan sattuessa ratkaisee puheenjohtajan ääni ja vaaleissa arpa. Jos yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen syys- tai vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää esityslistaan ja/tai kokouskutsuun.

11 §

Hallitus kutsuu yhdistyksen kokoukset koolle vähintään viikkoa ennen kokousta edellisen vuosikokouksen määräämällä tavalla sähköpostitse tai ilmoituksella yhdistyksen kotisivuilla.
Yhdistyksen syyskokouksessa esitetään ja hyväksytään: tulo-ja menoarvio (talousarvio), toimintasuunnitelma ja määrätään jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle.

Syyskokous pidetään syksyllä ennen vuoden vaihdetta:

- 1. kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus
- 2. kokouksen järjestäytyminen: valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi äänenlaskijaa

- 3. hyväksytään kokouksen työjärjestys

- 4. esitetään ja vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle kalenterivuodelle

- 5. esitetään ja vahvistetaan talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle
- 6. päätetään puheenjohtajan ja sihteerin kulukorvaus seuraavalle kalenterivuodelle

- 7. päätetään jäsenmaksu ja kannatusjäsenyysmaksu seuraavalle kalenterivuodelle

- 8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
- 9. kokouksen päättäminen

12 §


Yhdistyksen vuosikokous pidetään ennen huhtikuun 1. päivää.

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

- 1. kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus

- 2. kokouksen järjestäytyminen: valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi äänenlaskijaa

- 3. hyväksytään kokouksen työjärjestys
- 4. esitetään hallituksen laatima vuosikertomus edelliseltä kalenterivuodelta
- 5. esitetääntilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto
- 6. vahvistetaan tilinpäätös ja myönnetään hallitukselle vastuuvapaus sekä päätetään
hallituksen kertomuksen ja toiminnantarkastajan lausunnon mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä
- 7. valitaan hallituksen puheenjohtaja
- 8. valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle

- 9. valitaan toiminnantarkastaja ja varahenkilö

- 10. päätetään miten ja missä yhdistyksen kokouskutsut ilmoitetaan

- 11. käsitelläänmuut kokouskutsussa mainitut asiat

- 12. kokouksen päättäminen

13 §

Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa rahastoja ja toimintansa varten kiinteää omaisuutta.


14 §
Ehdotukset näiden sääntöjen muuttamiseksi tai yhdistyksen purkamiseksi voidaan ottaa esille ainoastaan vuosikokouksessa ja ehdotuksen tulee saada vähintään ¾ annetuista äänistä. Päätöksen on, astuakseen voimaan, tultava vielä samalla tavalla hyväksytyksi vähintään yksi kuukausi vuosikokouksen jälkeen pidetyssä yhdistyksen kokouksessa.

15 §
Jos yhdistys puretaan tai lakkautetaan, luovutetaan sen jäljelle jääneet varat Savonlinnan kaupungille käytettäväksi taide-elämän tukemiseksi yhdistyksen periaatteita noudattaen.

16 §

Muutoin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.